sunnuntai 17. lokakuuta 2010

East London

Lokakuussa on tapahtunu vaikka mitä mahtavaa, mutta enimmäkseen työhön liittyviä juttuja.

Saran kanssa totesimme perjantaina kuluneen viikon raskaaksi, ja suuntasimme lähimpään pubiin lagereille. Juttu luisti ja yksistä tuli kahdet, kaksista kolmet. Lähdettiin Saran kehumaan halpaan pubiin Sohossa. Muutama pintti, vehnäolut ja snapsi myöhemmin olinkin sitten jo taivas rajana. Jonnekin toiseen pubiin päädyttiin Saran kavereiden ja näiden kolumbialaisten tuttavuuksien kanssa.

Metrolla johonkin päin itä-Lontoota kavereiden kämpille. Finlandiaa lähikaupasta ja kebut. Juomakilpailu. Ajattelin, että p-klubilaisella viinapäällä ja Wisconsinissa hiotuneilla jenkkijuomapelien tuntemuksella kolumbialaisesta kaverista ei olisi vastukseksi. Oli siitä.

Aamulla sitten kesti vähän aikaa, ennen kuin ymmärsin, missä olin. Heräsin kuitenkin sängystä, enkä kukkapenkistä tai puhelinkopista, mitä pidin hyvänä merkkinä. Kerättiin Saran kanssa kamat kasaan ja käveltiin lähimmälle metroasemalle. "Walk of shame", sano Sara, mutta ite olin aivan liian väsyny ja aivan liian krapulassa välittääkseni, mitä kanssaihmiset meistä ajatteli. Ihan onnistunut perjantai-ilta, sanoisin.

Syyskuun kohokohdat

Edellisestä blogimerkinnästä on niin kauan aikaa, että päätin vaan listata tähän muutaman kohokohdan syyskuulta. Pääosinhan eka kuukausi täällä meni työhön totutteluun, Lontoon ihmettelyyn ja oman viikkorytmin löytämiseen. Nyt töissä syntyy jo melkein rapsa päivässä, Lontoota on koluttu kiitettävästi ja viikon päättää tämä kahvihetki Starbucksissa.

pe 3.9. Nordic Interns prinssien W&H suosimassa yökerhossa Mahikissa. Liian kallista, liian ahdasta. Ei vakuuttanut.

pe 10.9. HEL YES! - pop-up-ravintolan ja design-näyttelyn avajaiset. Hyvää ruokaa & juomaa, vielä parempia tyyppejä.

la 25.9. Lontoon Suomi-toimijoiden pesäpalloturnaus Suomi-koululla Hertfordshiressä. Edellisestä kerrasta kansallisurheilulajin parissa oli vierähtänyt ainakin viisi vuotta, eikä kollegoiden taidot ollu kovin paljon terävämmät. Silti lähetystön joukkue voitti! Wahoo! Kiertopalkinto tosin vielä teillä tietymättömillä...


sunnuntai 29. elokuuta 2010

North Wembley

Kotikaupunginosastani on noin tunnin matka metrolla työpaikalle Belgraviaan. Testasin eilen. Bakerloo-linjalla North Wembleystä Paddingtoniin, siitä Circle-linjalla Sloane Squarelle ja töihin. Pitää vielä kokeilla, mikä reitti, tai oikeammin mikä lähetystöä lähimpänä olevista metroasemista, on optimaalisin. Hyde Park Cornerin asemalta on ehkä selvempi ja nopeampi kävellä kuin Sloane Squarelta.

North Wembley on ainakin ensikokemusten perusteella rauhallinen ja turvallinen kaupunginosa.
Tunti sitten tulin bussilla tähän Starbucksiin isossa ostoskeskuksessa. Pitää ostaa kenkäharja ja ehkä taitettava kickbike, jotta matka metroasemalle kävisi nopeammin. Ja sen jälkeen tutustua alueeseen tarkemmin.

Dona

Dona Srikanth on melkein kuusikymppinen Sri Lankasta Lontooseen pari vuosikymmentä sitten muuttanut mukava täti, jonka yhteystiedot sain EF:n Lontoon toimiston Brad Vernonilta. Nälkäpalkalla liideröinti kesällä tuotti siis muutakin kuin kokemuksia.

Soitin Donalle viikko sitten, esittelin itseni ja kerroin olevani tulossa viikon päästä, jos hänelle sopii. "Of course, my dear, you're most welcome!" Kovin mukavalta täti vaikutti, mutta asuntoa en ollut vielä nähnyt. Siksi käännyin perjantai-iltana Pasture Close -nimiselle kadulle North Wembleyssä tyytyväisenä siitä, että olin varannut hotellihuoneen.

"Mitä jos siellä asuu puoli Sri Lankaa? Mitä jos siellä haisee home ja tupakka? Mitä jos mulle ei ole omaa huonetta? Mitä jos..."

Huolet osoittautuivat aiheettomiksi, kun Dona esitteli kaksikerroksista perienglantilaista lähiökotiaan. Mulla on oma tilava huone, alakerran suihku toimii ja siitä saa kuumaakin vettä, jääkaappia saa käyttää, eikä kokoalattiamattoa ole kuin olohuoneessa.

Yläkerrassa on Dona-tädin ja hänen kahden melkein aikuisen lapsensa huoneet. Vielä en ole nähnyt kumpaakaan lapsista, vaikka olen kuullut heidän tulemisiaan ja menemisiään, ja nähnyt autot pihalla. Kummaa. En ole vielä kehdannut mennä oville koputtelemaan ja esittäytymään omatoimisesti, kun Dona ei ole heistä kummempia puhunut. Ehkä haluavat olla omissa oloissaan.

Perjantaina neuvottelin Donan kanssa vuokrasta. Koska olin aiemmin tutustunut Lontoon lähiöiden huonevuokratasoihin netissä, tiesin osata odottaa reilusti koko opintotukeni määrän (n. 500 e/kk) ylittävää kuukausihintaa. Toisaalta EF:n Brad Vernon oli sähköpostissaan arvioinut Donan pyytävän 70-100 puntaa viikossa (280-400 puntaa/kk), eikä harjoittelijan palkalla oikein ole varaa maksaa enemmän kuin 100 puntaa/viikko. Siksi uskalsin aloittaa neuvottelun niinkin alhaalta kuin 50 puntaa/viikko.

"You know honey, my mortgage is killing me, and I work hard to get all the bills paid. Still I would make you breakfast every morning and do your laundry if you want me to. What do you think is reasonable?" Siitä mentiinkin sitten suoraan 80 puntaan viikossa, ja kun Dona oli vielä muutaman kerran maininnut tarjoavansa aamiaisen lisäksi päivällisen aina kun on kotona, ja minä surkean harjoittelijan palkkani, soviittin vuokraksi 90 puntaa/viikko. Maksan sen kahden viikon jakoissa. Olen tyytyväinen.

Dona on avannut kotinsa ovet EF:n ja muiden kielikoulujen nuorille jo monen vuoden ajan, ja kertoo mielellään juttuja ympäri maailmaa asuvista "lapsistaan". Eilenkin juotiin teetä ja katseltiin erään japanilaisen tytön lähettämiä kuvia. "They're like children to me, you know. They call me their London Mum."

En pane pahakseni, että vuokraani kuuluu melkein täysi ylöspito, mutta Dona voi ottaa äidin roolinsa toisinaan turhankin vakavasti. Siksi olen selittänyt, että Suomessa 25-vuotiaat asuvat yleensä jo omillaan, pesevät oman pyykkinsä ja ostavat omat ruokansa. Holhoavat "Where are you going, darling" - ja "You be careful now, honey" -kommentit eivät ainakaan vielä häiritse.

Lontoo

Harjoittelu suurlähetystössä alkaa keskiviikkona 1.9. Saavuin tänne perjantaina 27.8. ja ekan yön vietin Hotwirestä (hotwire.com) varatussa halvassa neljän tähden hotellissa Brentfordissa.

Vaikka jo perjantaina olin soitellut tulevalle vuokraemännälleni, varasin hotellin varmuuden vuoksi. Ja siksi, että halusin saapua tyylillä ja levätä kunnolla :)

Vein matkalaukun hotellihuoneeseen, etsin lähimmän metroaseman ja matkasin North Wembleyn kaupunginosaan, josta tulisi kotini. Tummia pilviä taivaalla, kaupungin hajuihin sekoittui syksyn tuoksu. In London and loving it!

Paluumatkalla näin kaupunkiketun jolkottavan jalkakäytävällä. Se pysähtyi, kun kävelin ohi, ja katsoi suoraan silmiin.