Dona Srikanth on melkein kuusikymppinen Sri Lankasta Lontooseen pari vuosikymmentä sitten muuttanut mukava täti, jonka yhteystiedot sain EF:n Lontoon toimiston Brad Vernonilta. Nälkäpalkalla liideröinti kesällä tuotti siis muutakin kuin kokemuksia.
Soitin Donalle viikko sitten, esittelin itseni ja kerroin olevani tulossa viikon päästä, jos hänelle sopii. "Of course, my dear, you're most welcome!" Kovin mukavalta täti vaikutti, mutta asuntoa en ollut vielä nähnyt. Siksi käännyin perjantai-iltana Pasture Close -nimiselle kadulle North Wembleyssä tyytyväisenä siitä, että olin varannut hotellihuoneen.
"Mitä jos siellä asuu puoli Sri Lankaa? Mitä jos siellä haisee home ja tupakka? Mitä jos mulle ei ole omaa huonetta? Mitä jos..."
Huolet osoittautuivat aiheettomiksi, kun Dona esitteli kaksikerroksista perienglantilaista lähiökotiaan. Mulla on oma tilava huone, alakerran suihku toimii ja siitä saa kuumaakin vettä, jääkaappia saa käyttää, eikä kokoalattiamattoa ole kuin olohuoneessa.
Yläkerrassa on Dona-tädin ja hänen kahden melkein aikuisen lapsensa huoneet. Vielä en ole nähnyt kumpaakaan lapsista, vaikka olen kuullut heidän tulemisiaan ja menemisiään, ja nähnyt autot pihalla. Kummaa. En ole vielä kehdannut mennä oville koputtelemaan ja esittäytymään omatoimisesti, kun Dona ei ole heistä kummempia puhunut. Ehkä haluavat olla omissa oloissaan.
Perjantaina neuvottelin Donan kanssa vuokrasta. Koska olin aiemmin tutustunut Lontoon lähiöiden huonevuokratasoihin netissä, tiesin osata odottaa reilusti koko opintotukeni määrän (n. 500 e/kk) ylittävää kuukausihintaa. Toisaalta EF:n Brad Vernon oli sähköpostissaan arvioinut Donan pyytävän 70-100 puntaa viikossa (280-400 puntaa/kk), eikä harjoittelijan palkalla oikein ole varaa maksaa enemmän kuin 100 puntaa/viikko. Siksi uskalsin aloittaa neuvottelun niinkin alhaalta kuin 50 puntaa/viikko.
"You know honey, my mortgage is killing me, and I work hard to get all the bills paid. Still I would make you breakfast every morning and do your laundry if you want me to. What do you think is reasonable?" Siitä mentiinkin sitten suoraan 80 puntaan viikossa, ja kun Dona oli vielä muutaman kerran maininnut tarjoavansa aamiaisen lisäksi päivällisen aina kun on kotona, ja minä surkean harjoittelijan palkkani, soviittin vuokraksi 90 puntaa/viikko. Maksan sen kahden viikon jakoissa. Olen tyytyväinen.
Dona on avannut kotinsa ovet EF:n ja muiden kielikoulujen nuorille jo monen vuoden ajan, ja kertoo mielellään juttuja ympäri maailmaa asuvista "lapsistaan". Eilenkin juotiin teetä ja katseltiin erään japanilaisen tytön lähettämiä kuvia. "They're like children to me, you know. They call me their London Mum."
En pane pahakseni, että vuokraani kuuluu melkein täysi ylöspito, mutta Dona voi ottaa äidin roolinsa toisinaan turhankin vakavasti. Siksi olen selittänyt, että Suomessa 25-vuotiaat asuvat yleensä jo omillaan, pesevät oman pyykkinsä ja ostavat omat ruokansa. Holhoavat "Where are you going, darling" - ja "You be careful now, honey" -kommentit eivät ainakaan vielä häiritse.
